Vuosijuhlien jälkeen
Vuosijuhlat on juhlittu ja 35-vuotias FO-Kuopio palaa takaisin arkeen. Tällä viikolla FO sai syyskokouksessa uuden hallituksen vuodelle 2011. Puheenjohtajaksi ensi vuodelle valittiin toisen vuoden opiskelija Lauri Laitinen, joka on tänä vuonna toiminut FO:n koulutusvastaavana. Laurin seurana hallituksessa häärää joukko ykkösiä, kakkosia ja kolmosia sekä kaksi vitosta, joista toinen on allekirjoittanut.
Kuluva syksy ei ole kuitenkaan ihan vielä ohi. Farmasialiiton mahdollinen uudelleenjärjestäytyminen farmaseutti- ja proviisorijärjestöihin vaikuttaisi myös opiskelijoihin ja opiskelijatoimintaan. Miten käy FO:n ja miten opiskelijatoiminta järjestetään jatkossa? Aiheesta keskustellaan tänä syksynä myös FO:ssa 17.11. Lukemalla, jonne kaikki jäsenet ovat tervetulleita pohtimaan FO:n tulevaisuutta. Ja jotta aika ei kävisi pitkäksi joulua odotellessa, on tälle syksylle suunnitteilla vielä myös Suun hoito -koulutusta, teatteri-iltaa sekä perinteinen joululauluilta.
Ja muistathan vastata opiskelijoiden palkkakyselyyn, jolla kerättyä tietoa voidaan hyödyntää opiskelijoiden palkkaedunvalvontaan liittyvissä asioissa. Deadline kyselyyn oli 14.11. ja linkki löytyy esimerkiksi tästä:
Suvi Luukko, puheenjohtaja vielä hetken aikaa :)