FATO & loppuvuosi
Morjens!
Onpahan ollut taas melkoista härdelliä viimeisen pari kuukautta. Vuosijuhlia, pikkujouluja, FATOa ja muuta, ei ihme että alkaa olla hiukka väsy olo. Pääsipä allekirjoittanutkin vielä sitten jatkamaan FO-Kuopion hallituksessa. Pesti kyllä muuttuu mutta se on vielä auki. Kivasti saatiin myös uutta verta hallitukseen, kun fuksitkin uskaltautuivat mukaan toimintaan.
Etenkin kakkosilla on ollut raskasta raatamista viimeisen kuukauden, kiitos aina yhtä ihanan FATOn. Nyt tämä raadanta on kuitenkin ohi ja FATOn kaatajaisetkin saatiin vietyä läpi ilman sen kummempia ongelmia. Nyt on itsellä ja muilla pieni hengähdystauko ennen joulukuun uusintoja ja muita jouluisia rientoja. Tekemisestä ei kyllä ole puutetta, etenkin kun pitäisi uusintoihinkin keskittyä. Harmi vaan että opiskeluja vähän häiritsee nämä enemmän tai vähemmän pakolliset tapahtumat, kuten pikkujoulut, FOn joululauluilta sekä ehdottomat Gotseilut sika- ja olutjuhlan merkeissä.
Mutta ei anneta tällaisten pikkuasioiden häiritä, kohta on kuitenkin loma ja luntakin maassa. No stress, jaksamista opintoihin!
Panu Tiihonen, ATK-vastaava